← Palaa Ajatteluun

Tatu Arminen vahvistaa Rokmindia

Varmuutta esiintymiseen ja vaikuttavaan vuorovaikutukseen

Tatu Arminen liittyy Rokmindin valmentajatiimiin. Hän on näyttelijä sekä esiintymis- ja vuorovaikutustaitojen valmentaja. Valmennuksissaan hän auttaa johtajia, esihenkilöitä, myynnin ammattilaisia ja asiantuntijoita saamaan viestinsä perille, rakentamaan vakuuttavan pitchin ja toimimaan varmemmin myös silloin, kun tilanne jännittää.

Kun johtaja kertoo muutoksesta henkilöstölle tai myyjä esittelee asiakkaalle ratkaisua, merkitystä on sekä viestin sisällöllä että tavalla, jolla se välittyy. Tatu auttaa harjoittelemaan näitä tilanteita niin, että oma osaaminen pääsee esiin ja yhteys kuulijoihin säilyy.

Oma tapa esiintyä vahvuudeksi

Näyttelijän työssä läsnäoloa, ilmaisua ja yhteyttä toiseen ihmiseen harjoitellaan tavoitteellisesti. Tatu tuo tätä harjoittelun otetta työelämän esiintymis- ja vuorovaikutustilanteisiin. Valmennuksessa voidaan esimerkiksi kirkastaa puheenvuoron rakennetta, harjoitella äänenkäyttöä ja kehollista ilmaisua tai valmistautua tärkeään asiakasesitykseen.

Olennaista on löytää omiin vahvuuksiin perustuva tapa esiintyä. Osallistuja saa tilaa kokeilla ja palautetta siitä, miten oma viesti välittyy. Harjoittelu sidotaan tilanteisiin, joita hän omassa työssään kohtaa.

Vakuuttava pitch johdolle ja myynnille

Kun aikaa on vähän, oman ajatuksen arvo pitää osata kiteyttää. Tatun valmennuksissa harjoitellaan myös vakuuttavan pitchin luomista ja esittämistä: miten ideasta, ratkaisusta tai omasta osaamisesta rakennetaan selkeä, kiinnostava ja kuulijalle merkityksellinen puheenvuoro.

Johtajalle pitchaustaidot voivat tarkoittaa esimerkiksi valmiutta perustella ehdotus tai esitellä uusi suunta. Myynnissä olennaista on kiteyttää, mihin asiakkaan tarpeeseen ratkaisu vastaa ja mitä hyötyä siitä on. Valmennuksessa pitchiä rakennetaan, kokeillaan ääneen ja hiotaan palautteen avulla.

Varmuutta jännittäviin tilanteisiin

Esiintymisjännitys on yksi Tatun keskeisistä valmennusteemoista. Työskentelyssä tarkastellaan omaa suhdetta esiintymiseen ja harjoitellaan valmistautumista sekä keinoja toimia jännittävässä tilanteessa.

Tavoitteena on vahvistaa luottamusta omaan tekemiseen: uskaltaa ottaa puheenvuoro, saada olennainen sanotuksi ja jatkaa myös yllättävässä tilanteessa. Tatun rauhallinen ja kannustava ote tukee tätä harjoittelua.

Näyttelijän ammattitaito ja yrittäjätausta

Tatu valmistui näyttelijäntyön maisteriksi Lontoon East 15 Acting Schoolista vuonna 2025. Hän on myös yrittäjyyden ja tiimijohtamisen tradenomi TAMKin Proakatemiasta. Näyttelijänä hän on työskennellyt muun muassa tv-sarjoissa Rantabaari (S4–S6), Helsinki-syndrooma (S2), Lahti 2001 ja Koskinen (S2). Taustaan kuuluu lisäksi myyntityötä, kahvilayrittäjyyttä ja rauhanturvaajan tehtäviä.

Maisteriopinnoissaan Tatu tutki, millä keinoin yksittäinen esiintyjä voi rakentaa dramaturgisesti selkeän sooloesityksen yleisölle.

Pro Growth Consultingin rekrytointikoulutuksesta saadussa palautteessa korostuu valmennuksen käytännönläheisyys:

”Päivä oli käytännönläheinen ja antoi osallistujille paljon konkreettisia vinkkejä oman esiintymisen kehittämiseen, jännityksen hallintaan sekä vakuuttavampaan pitchaukseen.”

Sanni Turunen, liiketoimintakonsultti, Pro Growth Consulting Oy

Valmennusta osallistujien omiin tilanteisiin

Rokmindilla Tatu valmentaa johtoryhmien jäseniä, esihenkilöitä, myynnin ammattilaisia ja asiantuntijoita esiintymisen ja vuorovaikutuksen teemoissa. Yksilö- ja tiimivalmennukset suunnitellaan asiakkaan tavoitteiden mukaan. Lähtökohtana voi olla tuleva henkilöstötilaisuus, myyntitiimin asiakasesitykset tai halu vahvistaa omaa esiintymisvarmuutta.

Lämpimästi tervetuloa Rokmindiin, Tatu!

Tutustu Tatun valmentajaesittelyyn ja ota yhteyttä.

Hallitusarviointi – Board Mindset Index™
Johtoryhmän Menestysindeksi™ – Leadership Team Success Index™
Menestyksen portaat™
Johtamisen portaat™
Insights Discovery®
Discovery Full Circle
Discovering Sales and Influencing
FinxS®
Extended DISC®

Jaa tämä sisältö