← Palaa Ajatteluun

Jukka Partinen ottaa laajemman vastuun Rokmindin valmentajaverkostosta

Jukka Partinen on ollut mukana Rokmindissa alusta asti, yli yhdeksän vuotta. Network Director & Senior Executive Coach -roolissa hän ottaa nyt laajemman vastuun valmentajaverkoston kehittämisestä ja kasvusta. Hän jatkaa samalla omaa valmennus- ja asiakastyötään. Roolin laajeneminen tukee Rokmindin uutta strategiaa johtamisen vaikuttavuusyhtiönä.

Rokmindin uusi strategia lähtee kysymyksestä, minkä johtamisessa pitää muuttua, jotta yrityksen suunta näkyy myös ihmisten työssä. Vastaus voi edellyttää työtä omistajien, hallituksen, johdon ja organisaation kanssa. Siksi myös Rokmindin asiantuntijoiden työn pitää liittyä samaan asiakkaalle tärkeään tavoitteeseen.

”Meillä on erittäin kokeneita ihmisiä, joilla on vahva oma näkemys ja osaaminen. Minua kiinnostaa, mitä saamme yhdessä aikaan sellaista, mikä yksin jäisi tekemättä. Jukan laajeneva rooli on tärkeä juuri tässä: miten saamme osaamisemme paremmin asiakkaan käyttöön ja samalla rakennamme valmentajille edellytyksiä menestyä yrittäjinä”, sanoo Rokmindin toimitusjohtaja ja perustaja Melina Näätänen.

Asiakkaan tilanne ratkaisee kokoonpanon

Asiakkaan kanssa sovitaan, minkä pitäisi muuttua ja mistä eteneminen tunnistetaan. Rokmindin pitkäjänteiset vaikuttavuusohjelmat yhdistävät tähän työhön strategisen neuvonannon, oman menetelmäosaamisen ja henkilökohtaisen valmennuksen. Tutkimustieto ja asiakkaan tilanteesta kerätty tieto tukevat yhteistä tulkintaa. Havaintojen perusteella päätetään myös seuraavista kehitysaskelista.

Kun kehitystyö koskee useita johtamisen tasoja, tarvitaan usein toisiaan täydentävää osaamista. Rokmind kokoaa asiantuntijat asiakkaan tilanteen mukaan ja nimeää kokonaisuudelle vastuuhenkilön. Näin esimerkiksi johtoryhmän kehittäminen voidaan kytkeä hallituksen odotuksiin ja siihen, millaisia päätöksiä ihmiset tarvitsevat omassa työssään.

Kasvun edellytyksenä on, että tämä yhteinen tapa työskennellä kantaa myös verkoston laajentuessa. Jukan tehtävä yhdistää siksi verkoston kehittämisen ja valmentajien konkreettisen tuen asiakkuuksien rakentamisessa.

Vahva oma asiantuntijuus ja yhteinen tapa toimia

Jukka työskentelee kokeneiden valmentajayrittäjien rinnalla. Hän auttaa tunnistamaan, missä kunkin osaaminen tekee asiakkaalle suurimman eron, avaamaan asiakkuuksia sekä rakentamaan tarjouksia ja valmennuskokonaisuuksia. Tehtävään kuuluu myös uusien valmentajien rekrytointi ja eri osaajien yhteistyön vahvistaminen.

Sparraus lähtee valmentajan omista asiakastilanteista ja tavoitteista. Tarkoitus on auttaa kokenutta ammattilaista saamaan lisää asiakkaita ja rakentamaan kannattavaa työtä omista vahvuuksistaan. Kun asiakkaan tarpeeseen tarvitaan laajempaa osaamista, rinnalle etsitään sopiva kollega.

”Jokainen omistaa oman valmentajuutensa, mutta kenenkään ei tarvitse kehittyä yksin. Uudessa tehtävässäni keskityn rakentamaan edellytyksiä, joissa Rokmindin valmentajat voivat kehittyä, onnistua asiakastyössään ja menestyä myös yrittäjinä”, Partinen sanoo.

Asiakastyöstä yhteistä ymmärrystä

Jukka näkee verkostossa myös mahdollisuuden oppia siitä, mitä yritysten johtamisessa juuri nyt tapahtuu. Eri organisaatioissa työskenteleville valmentajille kertyy kokemusta siitä, mikä auttaa muutosta eteenpäin ja missä se pysähtyy. Hän haluaa tehdä tätä kokemusta näkyväksi, jakaa toimivia käytäntöjä ja kehittää yhteistä valmennustyötä.

Myös Jukan oma valmennus- ja asiakastyö jatkuu. Verkoston kehittämiseen yhdistyy näin hänen oma kokemuksensa asiakkaiden ajankohtaisista kysymyksistä.

”Silloin jokainen valmentaja voi hyötyä koko verkoston osaamisesta. Ja mikä tärkeintä, asiakkaamme voivat hyötyä koko verkoston kokemuksesta”, Partinen kuvaa tavoitettaan.

Hän kiteyttää ajatuksen sanoihin: ”Yksi valmentaja. Koko verkoston kokemus.”

Tutustu Jukkaan ja Rokmindin valmentajiin

Hallitusarviointi – Board Mindset Index™
Johtoryhmän Menestysindeksi™ – Leadership Team Success Index™
Menestyksen portaat™
Johtamisen portaat™
Insights Discovery®
Discovery Full Circle
Discovering Sales and Influencing
FinxS®
Extended DISC®

Jaa tämä sisältö