← Palaa Ajatteluun

Hyvät johtajat eivät vielä tee hyvää johtoryhmää

Minna Ikäheimonen
Senior Executive Coach, Rokmind Oy

Johtoryhmän tehtävä ei ole vain johtaa kunkin jäsenen omaa vastuualuetta. Sen tehtävä on johtaa yhdessä toimitusjohtajan kanssa koko yritystä. Siksi yksittäisten johtajien osaamisen rinnalla on tarkasteltava sitä, kuinka hyvin johtoryhmä onnistuu yhdessä.

Oman vastuualueen tavoitteet, ihmiset ja tulokset ovat jokaiselle johtoryhmän jäsenelle tärkeitä. Johtoryhmän pöydässä näkökulman pitäisi kuitenkin ulottua niitä laajemmalle.

Johtoryhmä ei ole vain paikka, jossa jaetaan tietoa, seurataan lukuja ja ratkaistaan arjen ongelmia. Sen arvo syntyy siitä, miten hyvin se yhdistää omistajan tavoitteet, strategisen suunnan, ihmisten osaamisen ja yhteisen toimeenpanon tuloksiksi.

Tämä edellyttää muutakin kuin vahvoja yksilöitä. Se edellyttää yhteistä ymmärrystä siitä, mitä johtoryhmä on yhdessä tekemässä ja mistä se kantaa vastuuta.

Jäsentäisin johtoryhmän tehtävän kolmeen kokonaisuuteen.

Yhteisen suunnan luominen

Johtoryhmän on ymmärrettävä, mihin yritystä ollaan viemässä, miksi valittu suunta on tärkeä ja mitä se edellyttää jokaiselta jäseneltä.

Lähtökohtana ovat omistajan tahtotila ja yrityksen strateginen suunta. Myös hallituksen ja johtoryhmän yhteistyön tulee tukea yhteistä ymmärrystä tavoitteista ja niiden toteuttamisesta.

Strategia muuttuu vaikuttavaksi vasta, kun se näkyy arjen valinnoissa, priorisoinneissa ja toiminnassa. Siksi yhteinen suunta ei tarkoita vain sitä, että kaikki tuntevat strategian. Olennaista on, miten se ohjaa johtoryhmän päätöksiä ja jokaisen jäsenen työtä.

Johtoryhmän toimiminen yhtenä tiiminä

Jokainen jäsen vastaa oman vastuualueensa lisäksi koko yrityksen menestyksestä.

Oman vastuualueen näkökulma on tärkeä osa yhteistä keskustelua. Sen rinnalle tarvitaan kuitenkin halua arvioida ratkaisuja koko yrityksen kannalta.

Tämä edellyttää luottamusta, avointa keskustelua ja rakentavaa erimielisyyttä. Vaikeat asiat on voitava nostaa esiin ja erilaisia näkemyksiä tarkastella yhdessä. Yhtenä tiiminä toimiminen ei tarkoita sitä, että kaikesta ajatellaan samalla tavalla, vaan kykyä tehdä yhteisiä päätöksiä ja sitoutua niihin.

Kysymys kuuluu: toimimmeko yhtenä johtoryhmänä vai ensisijaisesti omien vastuualueidemme puolestapuhujina?

Päätösten muuttaminen tuloksiksi

Johtoryhmän on varmistettava, että tärkeimmät asiat myös etenevät.

Päätökset tarvitsevat selkeät vastuut, priorisoinnin ja seurannan. Lisäksi tarvitaan kykyä puuttua siihen, mikä estää yritystä saavuttamasta tavoitteitaan.

Yhteistä onnistumista on siksi tarkasteltava myös kokousten ulkopuolella. Näkyvätkö päätökset henkilöstön toiminnassa? Eteneekö strategia? Syntyykö tavoiteltuja tuloksia?

Johtoryhmän työ ei pääty siihen, että ratkaisu on tehty. Yhteiseen vastuuseen kuuluu myös sen seuraaminen, mitä päätöksestä seuraa.

Viisi kysymystä oman johtoryhmän tarkasteluun

Valmentajana nostaisin keskusteluun nämä viisi kysymystä:

Suunta: Tiedämmekö aidosti, mitä tavoittelemme ja mitkä asiat ovat juuri nyt tärkeimpiä?

Roolit: Onko jokaisella selkeä ymmärrys omasta vastuustaan ja koko yrityksen johtamisesta?

Vuorovaikutus: Uskallammeko haastaa toisiamme, nostaa vaikeat asiat esiin ja tehdä päätöksiä yhdessä?

Yhteinen vastuu: Toimimmeko yhtenä johtoryhmänä vai ensisijaisesti omien vastuualueidemme puolestapuhujina?

Vaikuttavuus: Näkyvätkö päätöksemme yrityksen tuloksessa, henkilöstön toiminnassa ja strategian etenemisessä?

Näiden kysymysten ytimessä on ajatus, että johtoryhmän kehittämisessä ei ole kyse vain yksittäisten johtajien osaamisen vahvistamisesta. Tavoitteena on parantaa koko johtoryhmän kykyä onnistua yhdessä.

Siksi ei riitä, että kysymme, kuinka hyvä johtaja kukin meistä on.

Kuinka hyvä johtoryhmä me olemme – ja mitä meidän on muutettava, jotta yrityksemme menestyy paremmin?

Hallitusarviointi – Board Mindset Index™
Johtoryhmän Menestysindeksi™ – Leadership Team Success Index™
Menestyksen portaat™
Johtamisen portaat™
Insights Discovery®
Discovery Full Circle
Discovering Sales and Influencing
FinxS®
Extended DISC®

Jaa tämä sisältö