Vesa Järvisen Menestyksen Portaat 2024

Tervehdys kaikille!

Olen Vesa Järvinen ja tämä kirjoitus kertoo, millaisten vaiheiden kautta olen päätynyt tähän hetkeen.

Kerron ensin hieman taustaa itsestäni ja sen jälkeen pureudutaan Menestyksen Portaisiini, joita olen tehnyt yhdessä Melinan kanssa. Nämä portaat auttavat muistamaan, mitkä asiat vievät minua kohti tavoitettani.

Vuonna 2009 minulle sattui vakava työtapaturma, jonka seurauksena oikea jalkani jouduttiin amputoimaan reidestä, joten nykyään liikun reisiproteesin avulla. Vaikka tapaturma vaikutti suuresti elämääni ja sen hetkisiin suunnitelmiini, en kuitenkaan antanut sen lannistaa minua. Asennettani tähän onnettomuuteen kuvastaa hyvin se, mikä oli ensireaktioni lääkärin kertoman amputaatiouutisen jälkeen. Kysyin, että pystynkö kuitenkin jatkossakin kävelemään ja myönteisen vastauksen kuultuani sanoin hänelle, että eihän tässä sitten niin pahasti käynyt.

Olen harrastanut trap-ammuntaa jo vuodesta 2001 alkaen. Tuolloin voitin heti ensimmäisissä nuorten automaattitrapin SM-kilpailuissa kultaa Y17-sarjassa. Menestyin jatkossakin nuorten sarjoissa hyvin (4 kultaa, 2 hopeaa, 1 pronssi). Tämän jälkeen harrastukseni jatkui miesten sarjassa, mutta vain harrastelumielessä.

Tapaturman jälkeen innostukseni ammuntaa kohtaan kasvoi uudelleen ja olen tehnyt viime vuodet kovasti töitä, jotta pystyisin nousemaan huipulle sekä vammaisten että miesten sarjassa. Vuonna 2018 Lonatossa järjestettiin ensimmäiset paratrapin MM-kilpailut. Tämä kilpailu meni täysin suunnitelmien mukaan ja minusta tuli ensimmäinen paratrapin maailmanmestari. Myös vuonna 2017 ensimmäisissä paratrapin MC-kilpailuissa sijoituin kolmanneksi ja peruskilpailussa ammuin uuden ME/EE- ja SE-tuloksen 118/125, joka on edelleen voimassa.

Myös miesten PM-kilpailuissa menestyin loistavasti. Tuloksena oli kaksi kultamitalia ja yksi hopea.   Miesten SM-kilpailuissa olen ollut kaksi kertaa neljäs ja kotimaisissa näyttökilpailuissa olen saavuttanut useita palkintosijoja.

Seuraavana tavoitteenani on nousta mukaan miesten MC/MM/EM-kilpailuihin, jonka jälkeen tähtäin siirretään tiukasti kohti vuoden 2024 olympiakilpailuja. Työhaalarit on nyt laitettu päälle ja hommia riittää – ja olen niitä valmis myös tekemään! Tiedän, että minulla on siihen vaadittavat ominaisuudet ja hyvä porukka ympärillä, jotka auttavat minua matkani varrella.

Menestyksen portaat – tie huipulle

Perusasiat kuntoon

Ensimmäisenä portaanani on laittaa perusasiat kuntoon ja antaa aina 100% itsestäni, kun teen mitä tahansa treeniä. Tämä on erityisen tärkeä porras, sillä kaikki muu rakentuu sen päälle. Portaan tärkeimmat asiat ovat treeni, ruokavalio ja riittävä lepo. Näiden asioiden oikea suhde on yksi keskeisimpiä tekijöitä huipulle nousemisessa. Tässä minua auttaa Rokminder Mikko Korpeinen, joka on laatinut minulle treeni-ohjelman ja ruokavalion. Nämä asiat ovat minulle erityisen tärkeitä vammani vuoksi, sillä esimerkiksi normaali kävely on noin 40% raskaampaa kuin terveellä ihmisellä. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki matkustaminen ja liikkuminen aiheuttavat minulle huomattavan rasituksen, jonka vuoksi minun on oltava hyvässä fyysisessä kunnossa, jotta kestän matkojen ja kilpailujen rasituksen.

Ammunnassa on erittäin tärkeää hallita itseään ja omaa mieltään, sillä tämä laji jos joku vaatii mielenvahvuutta.  Aihe on aina kiinnostanut minua todella paljon, koska tiedän miten tärkeä osa se on ammuntaa. Tässä osa-alueessa minua opastaa Melina Niemi, jonka kanssa olemme laatineet nämä portaat.

Hetkessä eläminen

Nykyään on niin helppoa olla elämättä täysillä sitä hetkeä, missä juuri nyt olet. Meillä on älypuhelimet, tietokoneet, televisiot ja urheilukellot, jotka osittain tekevät hetkessä elämisestä vähintäänkin haastavaa. Tavoitteenani on elää jokainen hetki keskittymällä täysiä vain siihen asiaan mitä milloinkin teen. Ampuessani kiekkoa en mieti mennyttä enkä tulevaa. Keskustellessani jonkun kanssa en samalla selaa puhelintani tai mieti jotain muuta. Tätä taitoa täytyy ehdottomasti harjoitella lisää ja myös olla tietoinen siitä, kuinka helposti tästä tulee lipsuttua. Tärkeää on myös nauttia kaikesta treenistä, jota teen ja pyrkiä tekemään niistä mahdollisimman miellyttäviä.

Voittoja ja oppimista

Usein sanotaan, että häviöstä oppii enemmän kuin voitosta. Omasta mielestäni tämä on osittain totta, mutta myös voitoista voi oppia paljon itsestään jos vain mestaruushuuman keskellä hetkeksi pysähtyy analysoimaan, mitkä olivat ne syyt, jotka auttoivat voittamaan. Oliko kilpailuissa joitakin hetkiä, jotka vaativat  oman itseni tuntemista ja hallintaa? Miten kehitän tätä osaamista lisää?

Häviöstä lienee helpompi löytää opittavaa, koska häviössä asiat eivät ole menneet haluamallasi tavalla, jolloin opittavia asioita on huomattavasti enemmän. Häviön hetkellä on hyvä muistaa, että karvaatkin tappiot kuuluvat matkalle, eikä kehitys yleensä ole pystysuoraa tai edes lineaarista. Tavoitteenani on tulla jokaisesta epäonnistumisesta aina vahvempana ja viisaampana takaisin.

Elämä haltuun

Yksi tämän portaan tärkeimpiä asioita on muistaa, että elämässä on paljon muutakin kuin ampumaurheilu ja siihen liittyvät asiat. Jos keskityn 24/7 pelkästään ampumaurheiluun ja itseni kehittämiseen uskon sen olevan jopa tuhoisaa itse lajin kannalta. On todella tärkeää, että elämään kuuluu paljon muitakin asioita ja ihmisiä, joista saa iloa ja energiaa. Olen siinä mielessä onnekas, että minulla on paljon läheisiä ihmisiä, joihin voin aina luottaa ja joilta saan myös aina apua matkalla tavoitteisiini. Olen myös kasannut itselleni tiimin ampumaurheilun eri osa-alueille, joihin jokaiseen voin luottaa heidän omalla osaamisalueellaan.

Sponsorit ovat tärkeä osa urheilua, kun pyritään maailman huipulle. Ilman heidän tukeaan ei olisi mahdollista harjoitella riittävästi esimerkiksi ulkomaanleireillä, mikä on todella tärkeää tässä lajissa meille suomalaisille.

Itsensä kuuntelu ja kehittäminen

Tämä on minulle todella tärkeä porras, koska olen luonteeltani sellainen ihminen, että saatan painaa liian pitkälle ennen kuin huomaan, kuinka väsynyt olen. Omaa oloaan on todella tärkeää osata kuunnella ja myös uskaltaa tehdä ratkaisuja sen mukaan. Tasapainoisen treenin, ruokavalion ja levon sovittaminen juuri itselleni sopivaksi vaatii kokeilua ja oppimista. Sopivin väliajoin on hyvä pysähtyä katsomaan, mikä on toiminut minulle ja mikä taas ei toimi. Tällä tavoin pystyn kehittämään itseäni ja omia ominaisuuksiani sellaisiksi, että ne toimivat jatkossa mahdollisimman hyvin.

Nauti matkasta

Kaikista tärkeintä on osata nauttia matkasta ja sen aikana tapahtuvasta kehityksestä. Näistä opeista on varmasti hyötyä, ei pelkästään ampumaurheilussa, vaan elämässä ylipäätään. Olen oppinut nauttimaan ja olemaan itseeni tyytyväinen myös pienemmästäkin kehityksestä, jota olen tässä matkan varrella saanut kokea. Uskonkin, että matkasta nauttiminen antaa lopulta sen kaikista suurimman ilon. Tekeminen ja kehittyminen luovat kuitenkin eniten itseluottamusta ja antavat uskoa tuleviin tavoitteisiin. Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että treenejä voi tehdä monella tavalla ja itse uskon, että parhaisiin tuloksiin pääsee pitämällä hauskaa ja nauttimalla kilpailun tuomasta jännityksestä. Ei muuta kun ankkurit ylös ja kohti tulevia haasteita!

Hallitusarviointi – Board Mindset Index™
Johtoryhmän Menestysindeksi™ – Leadership Team Success Index™
Menestyksen portaat™
Johtamisen portaat™
Insights Discovery®
Discovery Full Circle
Discovering Sales and Influencing
FinxS®
Extended DISC®